Minä kuljin lumista polkua kohti jäätynyttä järveä. Otin mukaani sinisen rautalapion jolla pystyisin testaamaan jään paksuutta ja turvaisin kulkemiseni epävarmalla pinnalla. Neljä joutsenta lepäsi kauempana selällä keräten voimia suurta ponnistusta varten, ja ne käänsivät vain hieman päitänsä huomatessaan minut. Parin metrin välein hakkasin lapiolla pienen reiän jäähän ja määritin kuinka kauas uskallan kävellä. Lopulta en ahnehtinut enempää vaan jäin seisoskelemaan paikalleni. Hengitys höyrysi, kevyt pakkanen nipisti kasvojani. Palasin kesään. Muistoihin mitä täällä olin kokenut. Nyt ja kahdenkymmenen vuoden aikana.
Tämä paikka on ollut aina minulle se, missä voi rauhoittua ja olla oman itsensä kanssa. Metsä, järvi, vaaramaisemat ja pelkkä hiljaisuus. Niiden avulla pystyy uppoutumaan ajatuksiin ja ajelehtimaan johonkin kauas mielen sopukoissa. Seilasin pitkin kesän aallokkoa sormenpäät hivellen ohitsekiitävää vettä. Tuuli vieritti hiuksia pitkin kasvojani tuijottaessani horisonttiin. Haaveissani päätän että ensikesänä käyn toisessa päässä järveä.
Eilen tähdet eivät taivaalla näkyneet.
Eilen tapahtui jotain.
Olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Go a head and tell me something