Yksi pallo saa koko köörin ihan höpöksi

Kesäaamuna lämpöisenä lähdettiin lenkille, oli hauskaa joka karvakorvalla. Puntti hajotti vinkupallon mutta ehkä olen vain salaa tyytyväinen että siitä lähtee enää suhinaa...

Otus on vähän tyhäm. Heh.

Hevonen on kaunis eläin

Siitä on jo aikaa kun tapasimme ensimmäisen kerran. Jään laitumen laitaan katsomaan riemua. Uskomaton eläin.

Siperianhusky Otus

''Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?

Siitä se lauma lähtee kasvamaan.

Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä

ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,

kolmas on helppo ja sitä rataa...''

Ja niin edelleenhän se runo sitten jatkuukin. Kuulin lauseen että tältä koiralta kammasta piikit vähenee, pää ei kestä rekikoiran painetta. Ja siitä se villi idea, kuka tahtoo tämän reppanan? Sukulaiset ja kaverit huumorilla heitetty läpi mutta ei se kuin sääliä herättänyt riepu. Kunnes eräänä iltana sen nakkasinkin omaan autoon ja ajeltiin kotia kohti. Voi taivas keskenkasvuinen palliuros joka tiesi vain sen verran että ruoka on hyvää ja ihmiset on kivoja.

Ja tässä mennään nyt toista viikkoa. Poika omaksui hyvin elämisen perusteet sisälläkin, sai paljon uusia kavereita ja ihkaoman tennispallon. Ei se sittenkään paha ollut. Hupsis hei. Ja nyt se on lauma. Minun pieni suuri lauma.

On torstai

Saat lyödä minua nyrkein niin lujaa kuin tahdot eikä se minua satuta.

Mutta kun valitset oikeat sanat, ne saavat minut hetkessä hengiltä.

Siperianhusky Reikäpää

Ensimmäinen kerta kun sinuun kiinnitin huomiota oli se talvipäivän hetki kun olit toimiston eteen kytkettynä tikit päässä. Ujo poika joka ei pyynnöstä tullut edes luokse, katseli vain korvat epävarmasti taakse taitettuna. Saikkutapaus. Freddy puri.

''Ei sille hyvää tee yöksi ulos jäädä tuon haavan kans..''

Ja niin minä otin sen kotiini parantumaan. Kuljettiin kaupungilla ja opeteltiin paljon uusia asioita. Ei se osannut aluksi edes ovista kulkea, portaat oli liukkaita eikä niiden logiikka oikein sytyttänyt. Ensimmäinen päivä ja yö vietettiin täsmälleen samassa nurkassa tuijottaen ettei mitään pahaa tapahtunut. Eikä tapahtunut. Vasta neljäntenä päivänä se kävi ensimmäisen kerran minua katsomassa ihan omasta tahdostaan kun istuin tietokoneellani kirjoittamassa, heilauttipa vähän häntääkin.

Käytiin töissä päivittäin jossa odotit että päästään taas kotiin. Ei sinua asiakkaille voinut näyttää tai töihin laittaa kun saavat hepulin kun on tämmöinen reikäpää. Heh. Frankystein.

Hihnalenkeillä sait kuitenkin hölköttää parhaimmillaan kymmentä kilometriä päivässä enkä usko että ikinä olisin moisiin suorituksiin itseä viitsinyt laittaa ilman sinua. Kaupunkikin oli jännä paikka, muistan yhden turistiperheen joka oli ihan ihmeissään miten husky tänne oli eksynyt.

Arpi aukesi vielä tikkienpoistonkin jälkeen joten sain viikon lisäaikaa sinua hoitaa enkä laittanut vastaan, tämä koira oli ottanut jo osan minun sielustani. Ja kun lopulta harjoitteluni loppui ja kevät koitti, tuntui melkein haikealta jättää sinut tarhalle odottamaan. Ensitalvena tulisin takaisin varmasti!

Reikäpää oppi että matolla oli oikein hyvä kölliä

Ja kun syksy koitti, hypin lattiasta kattoon kun kuulin että sesonkiin tarvittaisiin taas työntekijöitä. Siellä se Franky takimmaisessa ketjussa taas istuskeli ja päätin että joka kerta kuin mahdollista niin ajan sillä. Juoksipa mokoma nyt keulassakin Eetun kanssa. Ja sen yhden kerran kun Eetun piti saada vapaata ja keulat oli käytössä tuli se hetki että ajaisinko nyt sitten yksin sillä. Ja sehän meni. Ei se kovin hyvin suuntia osannut mutta olin pojasta ylpeä, on kova homma juosta nuorelle yksin 12:sta koiran letkassa keulassa.

''Siehän teet Frankystä vielä johtajakoiran  

''Elisa onnistuu siinä heti kun aivoja saa jonkinlaisina siirrännäisinä :-))''

Mutta minä en luovuttanut, kerta toisensa jälkeen minä sinut sinne keulaan nakkasin ja eräänäkin päivänä kun sinä siellä taas pönötit, tuli esimieheni sanomaan naljailevasti että ''oletko nyt ihan varma?!''. Mutta siellä se juoksi juuri niin kuin pitikin. Minun poika. 

Nyt on jälleen kevät ja työt ohitse. Franky odottaa minua tarhalla ja kun tänään sitä menen taas katsomaan, halitaan ja kauan. Toiveissa olisi vielä ainakin yksi talvi saada olla sen kanssa ja sanoinkin että jos ikinä tulee hetki jolloin poika jää eläkkeelle niin se tulee minulle. Sitä odotellessa.

Poika opissa Eetun kanssa

Rohkeutta on

Elämää kun pitäisi kirjoittaa myös ennalta. Sohva kutsuu ja huomisen koepaniikin päättääkin jättää aamulle. Syyllisyys painaa niskaa. Etsi laidunpaikka. Etsi töitä. Etsi aikaa. Tee niin ja näin. Ja sitä kaikkea pystyy kuvaamaan yhdellä sanalla; stressi.

Olen ollut töissä päivä toisensa jälkeen antamatta juuri tilaisuutta levolle. Tottakai haluan saada harjoitteluni pian päätökseen jotta saan hiukan aikaa itselleni ennen viimeisen koulukuukauden rutistusta. Sitten pitäisi kehitellä opinnäytetyölle aihe ja skriivailla se loppuun jotta saisi todistuksen koulusta. Ja pah. Taas puhun tästä samasta asiasta; stressi.

Naurahdin kun katselin opintotarjotintani jonka viimeinkin sain valmiiksi. Viimeiset kolme opintopistettä sain pikkuruisesta kurssitoteutuksesta jonka aihe oli.. Stressi..

Ehkä minä rauhoitun tästä kohta. Minulla on suunnitelmia, minulla on visio. Minulla on haave jonka toteutan varmasti.

Kyllä. Nettisurffailua ja vahvistus asialle. Minä onnistun.

Tämän päivän elän hyvin

Aamulla ikkunastani kajasti tuttu sininen valo. Lunta sateli hiljaa taivaalta peittäen jo pahasti tuulen jäljeltä kaljuuntuneet oksat uudelleen tykkyisiksi. Taistelen mielessäni muka vakavasti pitäisikö lähteä tänään ratsastamaan vai ajamaan. Kumpikin houkuttaa mutta taidan valita ratsastuksen sillä kaipaan sitä tunnetta kun kuljemme yhdessä harmoniassa niin että ei tarvitse ahdistua mistään vaan näyttää kuinka kauniita yhdessä olemme. Niin.

Ulkona on niin kovin paljon lunta

31.8.2014