Päätin jakaa kirjoituksen kahteen osaan jotta siitä ei tulisi liian pitkä. Ensimmäinen osa valottaa matkan taustoja ja toisessa osassa keskityn enemmän itse keikkaan. Täten myös lukijoiden on helpompi löytää haluamansa kohdat, kaikkia kun ei varmasti megalomaaniset matkakertomukset niin hetkauta..
Hysteria alkoi tammikuussa, tarkalleen ottaen 7.1 kun JrockSuomi julkaisi tiedotteen että the GazettEn maailmankiertue DOGMATIC TROIS ylettyy myös Suomeen. Olin juuri sillä hetkellä töissä ja vastaanottamassa 4000 kilon koiranruokakuormaa joka täytyi 20 kilon paketti kerrallaan pinota lavoilta varastoon. Arvatkaa ketä se ei enää tiedon jälkeen haitannut tippaakaan ja tonnitolkulla raakapakastelihaa lenteli villiin tahtiin toistensa päälle.. Vielä enemmän paniikki nousi kun VIP-lipun edut tuotiin julki; VIP-jäsenten oma t-paita, ranneke, ensimmäisenä sisälle pääsy sekä ennenkaikkea Meet & Greet jossa pääsi hetkeksi tapaamaan bändin jäseniä henkilökohtaisesti. En tiedä miten pääni silloin kesti, mutta tuska lippujen saamisesta verotti yöunia ja koko muutakin elämää.
11. tammikuuta heräsin jo kello 5 aamulla odottamaan lipunmyynnin alkua. Muistan hämärästi että ulkona oli pirun kylmä ja pimeä. Puolikoomaisena avasin neljä läppäriä auki ja odotin. Odotin neljä piinaavaa tuntia jolloin ratkaistaisiin keikan kohtalo. Somea selattuani huomasin etten todellakaan ollut ainoa joka oli VIP-lippujen perään. Ne suorastaan revittäisiin käsistä joten päätin pelata reilusti varman päälle. Lisäjännitystä toi se että olin vastuussa myös kaverini lipunsaannista. Ei paha ei?
Kahdeksan aikaan, tunti ennen lipunmyynnin alkua siskoni sekä hänen poikaystävänsä heräsivät läppäreiden ääreen. Olin edellisenä päivänä valmentanut heidät mahdollisimman nopeaan ja tehokkaaseen lipunostoon että edes jotain kautta onnistuisi VIP-lippujen saanti. Ja kyllä, kaikki tämä vaiva kannatti sillä kun kello rämähti 9:00, näytöllä tarjottiin VIP-lippuja. Paniikinsekaisesti ennaltaharjoiteltu klikkausjärjestys ja naps.
''Kiitos varauksestanne, varausnumeronne on 08xxxxx xxxx''
Hengitys kiihtyi ja muistan sopertaneeni puhelimeen jotain, jotain sellaista josta kukaan ei varmaan sinä hetkenä saanut selvää. Mutta ne oli siinä. VIP-liput the GazettEn kesäkuun keikalle. Kuka jaksaisi odottaa nyt sitten kokonaiset puoli vuotta? (ps. muistan sanoneeni esimiehelle etten tule enää töihin jos hän ei lupaa minulle vapaata keikan ajaksi, heh). Ja ainiin, varaa matkat ja majoitus. Ja omista hitokseen rahaa sillä nyt ne tulisivat loppumaan.
Noin viikko ennen keikkaa julkaisin facebookiin päivityksen jossa kerroin tapahtuvan jotain mitä en ikinä olisi uskonut kohdalleni sattuvan. Useampi ihminen heitti ilmoille kysymyksen miten voin olla niin innoissaan ja omistautunut jollekkin asialle. Musiikille joiden tekijöitä en tunne kuin wikipedian tietojen verran? Hirveän hyvä kysymys mutta en osaa vastata siihen sen kummemmin. Jotain tapahtui silloin yläasteaikana kun sain kuulokkeet korviini ja Miseinen rämähti soimaan. Se kappale joka tänäkin iltana saa ihon kananlihalle ja kaikki kaihoisat muistot pintaan. Ehkä se onkin ne kaikki muistot. Sanoitukset ja soinnut joihin uppoudun iltaisin, päivisin lenkillä tai kiireessä töihin ajaessa. Aina jaksan odottaa jotain uutta josta saa hirmuisen innokkuudentunteen.
Kauan odotettu keikkamatka starttasi keskiviikkona 8.6. Tarkoituksena oli lähteä Rovaniemeltä lentokoneella yhdessä ystäväni kanssa ja viettää ensimmäinen yö sukulaistemme luona. 15:20 oli maastairtautumishetki, mutta tietysti innokkaana ja ennenkaikkea varmanpäälle pelaavana fanina lähdin siskoni kuskaamana kohti Rovaniemeä jo ennenkuin kello näytti yhtätoista. Pikaiset heipat elukoille jotka olisivat mielellään lähteneet mukaan ja musiikki pauhaten Lapin pääkaupunkiin. Kerkesin hoitaa aamua varten suunnitellut tekemiset ja vähän ennen kello kahta nappasimme iloiseen GazettE-taksiin myös ystäväni. Hetki ennen oli myös tullut tekstiviesti että lennon lähtö myöhästyykin parikymmentä minuuttia joten siitä ostosmatkalle napapiirille ja hakemaan sitä ehtaa ja aitoa poronpaskaa fanilahjaksi, mitä muutakaan tällä huumorilla voisi keksiä?!
Ja kuten kaikkiin pitkiin stooreihin kuuluu, oli tässäkin oma muttansa. Napapiirin krääsäliikkeessä seisoskellessamme tuli uusi tekstiviesti jossa lento myöhästyisi yhä lisää ja lähtisikin vasta 16:25. Pieni huoli kiri takaraivoa ja tietystihän siinä kävi niin että juuri kun ensimmäiset kirosanat tupsahtelivat suusta, viestille tuli jatkoa että koko lento on peruttu. Kamala todellisuus aiheutti paniikin ja parin hätäisen 'isä auta'-puhelun jälkeen kaasutimme lentokentälle kuulemaan mikä lennolla olisi hätänä.
Saapuessamme Rovaniemen lentokentälle vastassa oli suorastaan elokuvamainen näky; arviolta 40-50 ihmistä kädet ilmassa kovaan ääneen pulisten ja huudellen missä olisi vika. Tavarakiskon päällä seisoi harmaassa jakkupuvussa ahdistuneen oloinen nainen joka koitti puhua puhelimessa ja vastata jokaiselle asiakkaalle yhtä aikaa. Ei käynyt kateeksi. Mutta lento todellakin oltiin perumassa ja tuskainen hiki alkoi hiipiä paidan alle. Ei nyt, ei näin voi käydä.
Hetken aikaa hälinää kuunneltuamme jakkunainen kajauttaa ilouutisen; 30 nopeinta henkilöä jotka saavat nimensä listaan pääsevät pikabussilla Ouluun ja siitä korvaavalla lennolla Helsinkiin. Säntäsimme jonoon vauhdilla ja laskin nopeasti edessämme olevat kanssamatkustajat. Arviolta 18 joten lento olisi taattu, ei paniikkia. Ja koska mutta-sana on niin hauska ja mukava, tuli se tässäkin kohtauksessa mukaan. Kun edessämme oli enää kuusi allekirjoittamatonta matkustajaa, jakkunainen ilmoitti että enää kaksi nimeä mahtuisi. Anteeksi mitä? Mutta lie jotkin olivat kirjoittaneet kerralla viidentoista lapsensa nimet sillä paikkoja ei meille enää herunut. Vain kurja selitys että koneen tuulilasi oli rikki eikä mitään ollut sen päivän aikana tehtävissä. Ja ainiin, Finnairilta saa illalla lähtevän koneen lippua edulliseen 270€:n hintaan. Not today.
En varmaan ikinä ollut ängennyt itseäni siskon pikkuruisen Micran takapenkille ja avannut läppäriä. Ja huutanut paniikissa kun puhelin ei meinannut jakaa nettiänsä sille. Junat liian kalliita, Rovaniemeltä ei mene busseja.. Lentojakaan ei mene. Kerkesin jo tuskastua joutuisinko koko yöksi rattiin mutta sitten löytyi sopiva bussilinja Oulusta Helsinkiin. Oli viisi tuntia aikaa siirtyä Rovaniemeltä sinne ja siskoni suorastaan kihisi v*tutuksesta joutuessaan kuskiksi niin kauaksi saakka. Hienointa tässä oli se että pikku Micra alkoi rahista etujarruistaan niin pahoin että se piti käydä tarkistuttamassa turvalliseksi kulkuvälineeksi Tervolaan asti jossa voisimme vaihtaa minun omaan autooni ja kaasuttaa Ouluun. Mainittakoon että vain muutamia tunteja sitten kitisin ääneen kuinka kamalaa on joutua ajamaan Tervola-Oulu väliä autolla. Niin..
Lentokentältä poistuimme kesämökillemme jossa isäni tarkastaisi etupyörien kunnon. Istuimme liki tunnin puoliksi valmiin saunamökin portailla ja ihmettelimme västäräkkejä jotka hyppivät miltei silmille. Päärakennukseen ei uskaltanut mennä sisälle sillä siskoni kaveri oli haettu juuri samana aamuna sieltä pois sairastuttuaan oksennustautiin. Meillä ei ollut varaa sairastua, ei todellakaan..
Ja lopulta, kuten arvata saattaa, isä heilautti kämmenensä ilmaan ja tokaisi ettei autossa ollut mitään vikaa, lähinnä vain meidän panikoimisessa. Nyt siis täysillä Tervolaan. Ja siitä enemmän täysillä Ouluun ankarasta ketutuksesta huolimatta. Tuleva yö kivikovalla bussinpenkillä ei hirveästi houkuttanut. Kun yksien kaljojen jälkeen kapusimme punaiseen bussiin, oli olo helpottunut ja surkuhupaisa. Ensimmäiset tunnit kuluivat vanhaa GazettEn japaninkonserttia katsoen ja lopulta väsymys pakotti nukkumaan. Onnistuin siinä ehkä 15 minuuttia kerrallaan ja koko yön unisaldoksi sain ehkä kaksi kokonaista tuntia. Vaasassa klo 02:38 myrskysi kovin. Lucky Bastard sanonta muovautui lakipastoriksi ja mitähän vielä. Hah en edes muista tarkalleen.
Lopulta miltei kahdentoista tunnin bussimatka koko länsirannikon kiertäen päättyi Kamppiin jossa olisi tehnyt mieli suudella hikistä asfalttia. Olimme viimein perillä ja ajoissa. Tässä vaiheessa olin enemmän kuin helpottunut että lennot oli tarkoituksella varattu keskiviikolle jotta jonkin ikävän sattumuksen tapahtuessa torstai olisi vielä aikaa matkustaa ja päästä ajoissa paikalle. Hitsi että olin nerokas. Mutta mitään ei ollut varaa menettää. Hyvänä plussana matkasta tarttui mukaan mojova selkä ja hartiakivut sillä ne bussin penkit matkalaukkujen kanssa eivät olleet mitään tilavia.
Kävimme täyttämässä hotellin matka-asiakirjat ja syömässä turhia kaloreita. Minun oli määrä hakea auto tädiltäni kulkemista varten ja hakea paikallisesta hevostarvikeliikkeestä tuliaisia ruunani hoitajalle. Näissä merkeissä kului iltapäivä nopeasti, ja viimeiset puolituntia ennen kauppojen sulkemisaikoja piti etsiä yksiä hemmetin korvatulppia Klaukkalankokoisesta paikasta. Edes ampuma-asekauppa ei niitä valikoimissaan tarjonnut! Sitten me tyhmät tajusimme että ehkä apteekki osaisi auttaa ja sieltähän ne kolmenkymmenen sentin hintaiset tulpat löytyivätkin. Yöksi tätini luokse, maittava illallinen sekä sauna ja parit oluset siihen päälle. Viimeksi keikkaa edeltävänä yönä nukuin ehkä kolme tuntia, mutta nytkun takana oli jo yksi ilman unia vietetty yö, nukuin kertaakaan heräämättä siihen aamuviiteen jolloin piti alkaa laittamaan itseäni valmiiksi. Hui.
Surkeita sattumuksia? Mutta näistä tämä reissu muistetaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Go a head and tell me something